VALMENNUSPAKETIT

KOHTI KESÄHARJOITTELUA!

Vaikea ja rikkonainen talvikausi takana. Katse kuitenkin positiivisena tulevaisuuteen. Aika alkaa suunnitella tulevaa kesäharjoituskautta. Monella maalivahdilla rikkonainen kausi jäi kehityksen kannalta myös harjoitusmääriltään puutteelliseksi. Nyt onkin hyvä hetki miettiä maalivahdin perustekniikan ja lajitaitojen yhdistämistä kesäharjoitteluun. Se on mahdollista kun otat 4G KLINIKAn palvelut mukaan omaan kesäharjoitteluusi. Synteettisellä jäällä voidaan keskittyä hiomaan perustekniikkaasi ja lajitaitojasi normaalia jääharjoittelua vastaavissa olosuhteissa. Kiekkotykin avulla voidaan laukausten toistomäärät tuoda aivan uudelle tasolle ja videoanalysoinnilla päästään todentamaan koko torjuntatekniikkasi hetki hetkeltä.

Ole rohkea! Uskalla muuttua ja haastaa itsesi. Samalla voit löytää täysin uuden suunnan kehityksellesi.

Voit kysyä myös harjoitusohjelmaa koko kesäharjoittelusi osalta. Siinä teemme sinulle henkilökohtaisen suunnitelman koko kesän erikoisharjoitteluasi varten. Huomioimme luonnollisesti mukaan myös joukkueesi harjoittelun. Tarvittaessa autamme myös valmennuksellisesti sinua sen toteuttamisessa.

Kysy rohkeasti tarjous omasta, sinulle henkilökohtaisesti räätälöidystä, kesäharjoittelustasi info@4goalies.fi

PT 1 Perustekniikka, 5 x 60 min

Maalivahtipelin perustekniikoiden ohjattu harjoittelu. Ohjelmassa sijoittuminen, liikkumisen perustekniikat ja perustorjuntatekniikat. Harjoittelussa apuna videotallennus ja -analysointi. 4GOALIES Klinikka harjoituskeskuksen synteettisellä jäällä tapahtuva harjoituspaketti. Harjoitustapahtumaan sisältyy lisäksi 15 min alkulämmittely ja 15 min palauttelu oheisharjoittelutiloissa.

HINTA 350,00 € (ALV 0%)

Varaukset ja tiedustelut: info@4goalies.fi

PT 2 Perustekniikka, 10 x 60 min

HINTA 650,00 € (ALV 0%)

Varaukset ja tiedustelut: info@4goalies.fi

LT 1 Lajitaito, 5 x 60 min

Lajitaitoharjoittelu yhdistää sijoittumisen, liikkumisen ja torjuntatekniikat. Harjoittelussa apuna videotallennus ja -analysointi. 4GOALIES Klinikka harjoituskeskuksen synteettisellä jäällä tapahtuva harjoituspaketti. Harjoitustapahtumaan sisältyy lisäksi 15 min alkulämmittely ja 15 min palauttelu oheisharjoittelutiloissa.

HINTA 350,00 € (ALV 0%)

Varaukset ja tiedustelut: info@4goalies.fi

LT 2 Lajitaito, 10 x 60 min

Lajitaitoharjoittelu yhdistää sijoittumisen, liikkumisen ja torjuntatekniikat. Harjoittelussa apuna videotallennus ja -analysointi. 4GOALIES Klinikka harjoituskeskuksen synteettisellä jäällä tapahtuva harjoituspaketti. Harjoitustapahtumaan sisältyy lisäksi 15 min alkulämmittely ja 15 min palauttelu oheisharjoittelutiloissa.

HINTA 650,00 € (ALV 0%)

Varaukset ja tiedustelut: info@4goalies.fi

Kaikki pakettimme ovat henkilökohtaisesti räätälöityjä ja sisältävät mv-analyysin.

Valmennuksessa noudatetaan Jääkiekkoliiton lapsiurheilun ja nykyaikaisen maalivahtipelin periaatteita. 

Valmentajat ovat 4GOALIESin kokeneita ja koulutettuja maalivahtivalmentajia.

Kaikki hinnat ovat ALV 0% ja niihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.