Maalivahdin perustekniikat ovat maalivahdin teknisen osaamisen peruskiviä. Maalivahtipelin perustekniikka on hyvä jakaa kahteen osa-alueeseen eli liikkumistekniikat ja torjuntatekniikat. Liikkumistekniikoita pitävät sisällään maalivahdin luistelu- ja liikkumistekniikoita niin pystypelissä kuin jääpelissäkin. Torjuntatekniikat sisältävät maalivahdin käyttämät perustorjunnat niin pysty- kuin jääpelaamiseen. Viime aikoina on kuitenkin alkanut mietityttää, että onko meillä nykyään enää riittävästi aikaa keskittyä niiden harjoittelemiseen?
Perustekniikoiden osaaminen vaatii tuhansia teknisesti oikein tehtyjä toistoja per tekninen suoritus. Se vaatii siis paljon henkilökohtaista aikaa harjoitteluun. Nykypäivän hektinen aikataulutus ja toisaalta monella paikkakunnalla vallitseva krooninen jääpula eivät tue miltään osin perustekniikoiden harjoittelua. Lisäksi osattavien tekniikoiden määrää pitäisi koko ajan pystyä kasvattamaan. Onkin hyvä alkaa miettiä miten perustekniikoiden määrää ja laatua harjoittelussa voitaisiin nykytilanteessa parantaa.
Nyt kuitenkin on syytä hieman purkaa paremmin sitä, millaisten erilaisten tekniikoiden parissa kaikkien maalivahtien harjoittelu pitäisi pyöriä.
Liikkumistekniikat
Liikkumistekniikoiden osalta on hyvä muistaa pelin luonteen maalivahdille asettamat kovat vaatimukset. Itse olen aina sanonut, että maalivahdin on oltava koko joukkueen paras liikkuja luistimilla. Tällä tarkoitan, että maalivahdin on omattava koko joukkueessa laajin tekninen valmius liikkua luistimilla erilaisia liikkumistekniikoita käyttäen. Mitä parempi maalivahti on luistimilla liikkumaan, sitä parempi valmius on hänellä omaksua jatkossa myös torjuntatekniikoita.
Juniorivalmennuksessa tehdään yleensä isoja virheitä juuri maalivahtien luistelu- ja liikkumisrajoitteisille. En tiedä kuinka monta kymmentä kertaa olen itsekin todistanut tilannetta, jossa joukkue harjoittelee luistelua ja maalivahdit laitetaan keskiympyrässä venyttelemään. Miksi näin? Pelaaja, jonka pitäisi olla joukkueen paras luistelija, ei edes osallistu luisteluharjoituksiin. Ei ole mitään perusteita sille, että maalivahti jättäisi väliin yhdenkään luisteluharjoituksen. Maalivahti tarvitsee kaiken mahdollisen harjoitusajan liikkumistekniikoiden harjoitteluun. Maalivahtivalmentaja voi halutessaan määritellä maalivahdeille omia liikkumistekniikoita joukkueen luisteluharjoituksen sisään. Näin voidaan hyödyntää maksimaalisesti kaikki se aika mitä jäällä ollaan. Aina on parempi liikkua vaikka vähänkin, kuin olla liikkumatta kokonaan. Venyttelyt ehditään tehdä kyllä harjoitusten jälkeen kaukalon ulkopuolella.
Erilaisia liikkumistekniikoita on paljon ja voi tuntua turhauttavalta opetella niitä kaikkia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitä laajempi on valmius erilaisiin liikkumistekniikooihin, sitä suurempi on mahdollisuus vastata myös muuttuviin tilanteisiin. Jokaisen maalivahdin on itse valittava tilanteeseen sopiva liikkumistekniikka ja käytettävä sitä omiin vahvuuksiinsa peilaten.
Maalivahtipeli tulee varmasti kehittymään jatkossakin entistäkin nopeammaksi peliksi jos mahdollista. Se asettaa kasvavia vaatimuksia maalivahdin kyvylle yhdistellä nopeasti erilaisia luistelu- ja liikkumistekniikoita. Liikeratoja joudutaan kääntämään kesken liikkeen eri suuntiin, pysäyttämään tai muuntamaan liike vaikka jääliikkumisesta pystyliikkumiseen kesken liikkeen.
Ei siis riitä, että osaa joko pystyliikkumisen tai jäissä liikkumisen. Ei myöskään riitä, että osaat T-potkun tai V-liu’un. On oltava paljon laajempi osaamistaso eri liikkumistekniikoihin ja jatkossa myös niiden saumattomaan yhdistämiseen. Se vaatii tulevaisuudessa juniorimaalivahdeilta paljon työtä. Toisaalta se vaatii myös maalivahtivalmentajilta paljon. Tulevaisuudessa kysytäänkin maalivahtivalmentajien pitkäjänteisyyttä, kovaa vaatimustasoa ja ammattitaitoa selvityä alati vähenevän jääajan kanssa.
Perustorjunnat
Perustorjunnat on liikkumistekniikoiden ohella toinen osa perustekniikoita. Perustorjunnat ja niiden osaaminen on kuitenkin maalivahtipelin kokonaiskuvan kannalta aivan oleellista. Perustorjuntojen hyvä osaaminen parantaa myös maalivahdin kehon hallintaa ja pelikäsitystä. Perustorjuntojen alkuperäisenä lähtökohtana on ollut maksimaalisen peittopinnan luominen eri kohtaan maalia tuleville laukauksille niin, että kunkin torjunnan tekeminen on mahdollisimman nopea ja pelin jatkaminen sen jälkeen mahdollisimman helppoa. Perustorjuntojen harjoittelussa on tarkoitus ratauttaa kunkin torjunnan liikeradat automaatiotasolle, jolloin kyseisen torjunnan tekeminen refleksinomaisesti pelitilanteessa on mahdollisimman nopeaa. Automaatiotason saavuttaminen vaatii tuhansia oikeita toistoja, joten harjoitteluun vaaditaan myös pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta. Kun maalivahtivalmentaja opettaa ja vaatii valmennettaviltaan mahdollisimman laajan perustorjuntatekniikoiden osaamisen, niin sitä kautta hän luo jokaiselle valmennettavalleen aidon mahdollisuuden kehittyä huippuvahdiksi.
Maalin jokaiselle osa-alueelle suuntautuvalle laukauksella on olemassa omia perustorjuntatekniikoita. Nyky jääkiekon kehitys on kuitenkin muokannut perustorjuntoja niin, että yhtä tekniikkaa sovelletaan pohjana useamman osa-alueen torjuntatekniikkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että perustorjuntatekniikoiden opettelemista ei enää tarvittaisi. Mitä paremmin maalivahdin perustorjuntojen eri tekniikat ovat hallinnassa, sitä enemmän vaihtoehtoja maalivahdilla on pelitilanteessa käytettävänä.
Perustorjuntatekniikat jaetaan maalin sektoreittain kolmeen osa-alueeseen eli hanskapuoleen, mailapuoleen ja kohti tuleviin. Myös korkeussuunnassa jako tehdään kolmeen sektoriin eli jäälaukauksiin, puolikorkeisiin laukauksiin ja korkeisiin laukauksiin. Eri torjuntatekniikoita tulee siis yhteensä 9 eri sektorin torjuntoihin. Osalla sektoreista on lisäksi useampikin eri torjuntatekniikka (jäästä ja pystystä tehty torjunta) jotka on juniorimaalivahdin hyvä opetella. Käyttö pelitilanteissa varmasti painottuu tiettyjen torjuntojen pääsääntöiseen käyttämiseen, mutta mahdollisimman monen tekniikan osaaminen antaa mahdollisuuden valita tekniikka tilanteen mukaan. Näin myös maalivahdin “lukeminen” tehdään kenttäpelaajille vaikeammaksi.